perjantai 20. marraskuuta 2009

Nuorten hevosten koulutuskoe ohi !

Meillä oli tämän viikon keskiviikkona ja torstaina nuortenhevosten koulutuskoe josta selvisin hyvin tuloksin :) Tänään aamulla oli teoria koe ja huomenna omistajat tulevat hakemaan hevosensa ja meidän tulee näyttää ne heille.

Treenihevosten kokeeseen on enään vain vähän yli viikko joten nyt on laitettava viitos vaihde päälle ja hoidettava homma kunnialla loppuun ;-) Koulu alkaa muutenkin olla jo loppusuoralla, sitä on jäljellä enään vajaat kolme viikkoa!

tiistai 10. marraskuuta 2009

Strandarhjáleiga - vuoden kasvattajatila Islannissa



Lauantaina 7.11 järjestettiin vuosittainen gaala-ilta Uppskeruhátíð hestamanna Reykjavíkissä. Tapahtumassa palkitaan vuoden aikana parhaiten menestyneitä ratsastajia, valitaan vuoden kasvattaja ja palkitaan kunniapalkinnolla eritysen paljon islanninhevosen eteen tehnyt henkilö.

Tänä vuonna juhla oli erityinen minulle ja ystävilleni, sillä Strandarhjáleigu valittiin vuoden 2009 kasvattajatilaksi. Strandarhjáleiga on siis Elvarin ja hänen vanhempiensa ja perheensä kasvattaja nimi. Olen ollut heillä pari vuotta töissä ja heistä on tullut erittäin hyviä ystäviäni ja he ovat minulle vähän niin kuin Islannin perhe :) Titteli on yksi suurimmista mitä kasvattaja voi saada. Erityistä on se, että tähän asti palkinnon voittanut tila on ollut suuri kasvattajatila ja yritys sen ympärillä. Þormar Andrésson ja perhe on kuitenkin pitänyt tätä ennenmminkin koko perheen yhteisenä harrastuksena ja tämä on kannustavaa kaikille kasvattajille että palkinnon voi saada myös pienimuotoisella laadukkaalla toiminnalla.


Tilalta näytettiin tänä vuonna vain 5 hevosta, mutta keskiarvo oli huiman korkea - 8.25 ja keski-ikä vain 5.8 !! Olen onnellisessa asemassa, sillä olen saanut treenata kaikkia näitä upeita hevosia Elvarin kanssa :)
Näytetyt hevoset:

Buska yht. 8.11


Bylgja yht. 8.58 josta rats.om. 8.70



Skuggi yht. 8.49 rats.om. 8.91


Þrenna nelikäyntitamma yht. 8.25


Ás nuori nelikäyntiori 7.81

Tässä yhteydessä mainittakoon, että Ás, Þristur frá fetin poika, Skuggin veli on siirtynyt perheeni omistukseen tämän syksyn aikana. Sunnitelmissa on näyttää se uudelleen tulevana keväänä ja sen jälkeen tarkoituksena on että alan kilpailla sillä.

Niille tiedoksi joilla saattaisi olla kiinnostusta käyttää sitä jalostukseen, että sen on tarkoitus tulla Suomeen tulevien vuosien aikana.

Haluan kiittää ystäviäni ja yhteistyökumppaneitani Suomessa, jotka ovat luottaneet minuun ja ostaneet kyseiseltä kasvattajilta hevosia. Toivon että tämä todistaa sen että en ole huonosta paikasta niitä kaupitellut! Tulevat vuodet tulevat olemaan jännittäviä ;)

Samassa yhteydessä mainittakoon, että minun ja Kurjen Jennin yhteinen työnantaja Sigurður Sigurðarsson valittiin vuoden ratsastajaksi samassa Gaalassa. Ei siis mitään huonoja työpaikkoja, hehe.