torstai 24. syyskuuta 2009

Nuoret hevoset jaettu


(satuloimassa Þokkadístä)
Tiistaina saimme tietää mitkä nuoret saamme tulevan parin kuukauden projekteiksi. Minä sain kaksi pientä mustaa tammaa, joiden kanssa olin työskennellyt jo joitain päiviä putkeen ja mielessäni olikin toivomus saada jatkaa niiden kanssa. Toinen tammoista on Orrin tyttö Ylfa frá Þúfu jonka emä Iða frá Þúfu on mm. Sveinn-Hervarin sisko. Ylfalla on täyssisaruksia joista osa oon saanut erittäinkin hyviä arvosteluja jalostusnäyttelyssä. Toinen taas on Þokkadís frá Traðarlandi Ófeigur frá Þorlaksstöðumistä ja ykköspalkinnon tammasta jonka isä on Dynur frá Hvammi. Eli aika kiva sukuisia tammoja siis. Pidän molemmista erittäin paljon ja olen tyytyväinen että saan jatkaa niiden kanssa. Nämä tammat ovat tietyllä tapaa tosi saman tyyppisiä mutta toisaalta taas aivan toistensa vastakohtia mikä tekee niiden kanssa työskentelystä vaihetevaa ja opettavaista.

Kummatkin tammat ovat herkkiä avuille ja nopeita oppimaan. Niillä on molemmilla myös paljon vauhtia askellajeissa ja ne liikkuvat luonnostaan mielellään. Ylfa on alusta asti ollut erittäin avoin ja ystävällinen, sanoinkin jo heti olevani ihan rakastunut siihen kun laitoin riimua ensimmäistä kertaa sen päähän.. Se on aina positiivinen ja halukas oppimaan uusia asioita. Ylfa liikkuu sekä ravissa että töltissä. Þokkadís taas ei alussa juuri ihmisestä välittänyt ja on kylmempi luonteinen, mutta meidän yhteistyö alkoi kuitenkin hyvin jo heti ensimmäisestä kerrasta lähtien ja taisinkin vähän vihjata opettajille että ei olis välttämättä ikävää työskennellä senkään kanssa :) Þokkadís liikkuu ainakin vielä vain ravissa. Tänään ratsastin kummallakin tammalla ensimmäistä kertaa vapaana ja molemmat käyttäytyivät erittäin esimerkillisesti.

Viime viikolla alkoivat myös kengitystunnit ja tänä vuonna ei olekkaan sitten enään mitään teurashevosten jalkoja mitä kengitellään. Ensimmäiset potilaat oli kouluhevosia joita kengitettiin, sitten seuraavat oli tulevia treenihevosiamme ja sitten alkoikin vihjailu siitä että pikkuhiljaa pitäs myös kengittää meidän nuoret hevoset jotka olivat alkaneet jo arkoa jalkojaan melkoisesti. Eli jokaiset tulee siis kengittää omat nuorensa. Osa tytöistä olikin asiasta paniikissa, sillä hirveän montaa elävän hevosen kaviota ei oltu ehditty kengittää ennen kuin oli nuorenhevostemme vuoro - ei mikään leikkikoulu siis. Itseäni ei asia osannut hirvittää sillä kengitystunnit oli menny hyvin tähän asti ja nuoret hevosemme oli melko hyvin valmisteltu tulevaan koitokseen. Päätin kengittää Þokkadíksen ensin sillä se oli alkanut arkomaan jalkojaan melko lailla. Se oli ensin tosi nätisti mutta kun olin saanut ensimmäiset naulat kiinni niin sen kärsivällisyys loppui täysin siihen pisteeseen ja sen jälkeen se ei kertakaikkiaan jaksanut seistä paikallaan ja loppu peleissä sai vetäistyä jalkansa sillä tavalla että naula jonka olin lyönyt sen kaviosta läpi meni myös minun käteen ja tamma yritti riuhtoa jalkaansa maahan! Sain käteni lopulta irroitettua naulasta ja siihen tuli pari haavaa jotka vuoti melkoisen paljon! Olin kuitenkin onnekas eikä minua sattunut pahemmin. Sain tamman kengitettyä loppuun ja menin myöhemmin saman päiväna uusimaan jäykkäkouristusrokoitukseni.

Ensi maanantaina aloitamme työstentelemään myös tulevien treenihevostemme kanssa. Niiden kanssa meitä opettavat Mette Mannseth ja Sölvi Sigurðarsson. Mette onkin jo vanha tuttu opettajana ja erittäin ammattitaitoinen ja pidetty sellainen. Sölvi ei ole opettanut meitä aikaisemmin vaikka onkin muuten tuttu minulle. Odotan jo tosi paljon että pääsen näiden opettajien tunneille - olen melko varma että tulee olemaan todella opettavaista aikaa!

maanantai 21. syyskuuta 2009

Mitä ominaisuuksia tulee olla hyvällä (nuorten)hevosten kouluttajalla?

Meidän piti koulussa vastata edellämainittuun kysymykseen ja ajattelin kirjottaa tänne osan vastauksistani...
- Kärsivällinen: kouluttajan tulee antaa hevoselle aikaa ymmärtää
- Päättäväinen: kouluttajan tulee pystyä viemään vaatimansa asia läpi
- Hyvä lukemaan hevosta: jotta pystyy reakoimaan oikealla tavalla
- Oikeudenmukainen: on hyvä tietää rajat kuinka paljon voi vaatia kerralla
- Nopea reagoimaan: jotta pystyy mm. palkitsemaan oikealla hetkellä
- Johdonmukainen: jotta pystyy työskentelemään järjestelmänmukaisesti ja rakentamaan pohjaa tulevalle
- Hyvä yleinen hevostuntemus: jotta näkee voiko hevonen hyvin
- Tietoinen omasta elekielestään: jotta lähettää oikeita viestejä hevoselle
- Hyvä ratsastaja: jolla on hyvä tasapaino, on herkkä ja tietää mitä pyytää hevoselta
- Tuntee hevosen luonnollisen käyttäytymisen: ja käyttää tuntemustaan hyväkseen koulutuksessa
- Itsevarmuus: jotta kouluttaja uskoo siihen mitä tekee
- Innokas: haluaa oppia lisää ja kehittyä
- Ahkera
- Uskalias: kouluttaja ei saa pelätä sillä hevonen aistii pelon hermostuu itsekin
- Musta-valkoinen: näyttää hevoselle selvästi mikä on oikein ja mikä väärin jotta hevosen ei tarvitse arvailla
- Itsekriittinen: jotta pystyy kehittämään itseään, jos jokin ei onnistu aloittaa tarkastelun itsestään ja harkitsee voisiko tehdä asian paremmin
-Olla kiinostava: jotta hevonen haluaa työskennellä kouluttajasa kanssa
- Avoin uusille tavoille työskennellä
- Pystyä olla askeleen edellä hevosta jotta pystyy reakoimaan tarpeeksi nopeasti
- Mielikuvituksllinen: jos jokin ei onnistu pystyy keksimään uuden työskentely tavan
- Keskittynyt: jotta hevonen voi olla keskittynyt tulee kouluttajan keskittyä siihen mitä tekee
- Olla hyvä lukemaan hevostyyppejä ja osata arvata etukäteen miten hevonen saattaa reagoida
- Hyvässä fyysisessä kunnossa

keskiviikko 16. syyskuuta 2009

Ratsastajalla jolla on kontrolli hevosen takajalkoihin pystyy hallitsemaan paremmin koko hevosen


Ratsastajan tulee pyrkiä saamaan aikaan liikettä hevosessa ei pysäyttämään sitä. Ratsastjan joka keskittyy liikkeen pysäytykseen on vaikea pitää hevosen mieli avoimena ja hevonen on helposti lukkiutuneessa tilassa, kyljistää jäykkä eikä kanna itseään oikein. Oikealla istunnalla ratsastaja pystyy pitämään hevosen istuinluidensa välissä ja lantionsa ja jalkojensa edessä. Näin hän pystyy saamaan hevosen takajalat aktiivisiksi ja hallitsee paremmin koko hevosta siten että hevonen työskentelee mielekkäästi ratsastajansa kanssa.

tiistai 15. syyskuuta 2009

Ajatuksia oikeudenmukaisuudesta


Positiivinen ja yhteistyöhaluinen hevonen pystyy paljon parempiin suorituksiin, kuin hevonen joka ei ole saanut valinnanmahdollisuuksia ja joka on pakotettu vastaamaan ratsastajan pyyntöihin. Hevosten kanssa työskenneltäessä on erittäin tärkeää suhtautua kriittisesti omiin työskentelytapoihin ja olla avoin uusille asioille. Kouluttajan tulee pyrkiä valitsemaan työskentelytavat jotka pohjautuvat hevosen luontaisen käyttäytymisen ymmärtämiseen, sillä kouluttamaton hevonen osaa vain yhden asian - olla hevonen. Voimme kuitenkin opettaa hevosen oppimaan pilkkomalla asiat pieniin osiin ja palkitsemalla usein. Näin hevosesta tulee luottavaisempi, valmiimpi kokeilemaan uusia asioita ja halukas toteuttamaan kouluttajan tahdon, sillä se tietää että saa palkinnon tehdessään oikein.

Koulutuksen tulee pohjautua luottamukseen ja kunnioitukseen, mutta se ei tarkoita etteikö kouluttaja voisi vaatia hevoselta vaikeita asioita. Tärkeintä on antaa hevoselle valinnan vapaus ja olla oikeudenmukainen. Meidän tulee valmistella hevonen tarpeeksi hyvin tulevia asioita varten ja olla tietoisia mitä teemme ja miksi, näin rakennamme pohjaa tulevaisuudelle ja teemme uusien asoiden oppimisen helpoksi.

maanantai 14. syyskuuta 2009

Hevosen peruskoulutuksen päätavoitteet


Aloitimme tänään työskentelyn nuoren hevosten kanssa. Ensimmäinen viikko ja toisen viikon alku kuluu niihin tutustumiseen ja sen jälkeen jokaiselle oppilaalle annetaan kaksi nuortahevosta joiden kanssa oppilaan tulee työskennellä ja päästä myöhemmin syksyllä suoritettavasta kokeesta läpi.
Ensimmäisen viikon tavoitteena on herättää nuoreten hevosten kiinnostus ihmistä kohtaan, saada ne kunnioittamaan ja luottamaan ihmiseen. Työskentely tapahtuu aluksi pyöröaitauksessa jossa hevoset ovat ensin vain vapaina. Pää tavoitteenamme on kouluttaa näistä nuorukaisista ihmisen kanssa halukkaasti työskenteleviä ratsuja.

Eri ihmiseillä sana peruskoulutus herättää erilaisia mielijohteita. Toki riippuu siitäkin, miten hevonen on kehittynyt ja minkälaisessa ruumiillisessa ja henkisessä tilassa se on. Meidän tavoitteenamme on kouluttaa hevoset seuraavanlaiselle tasolle:
-pelottomiksi ja ihmistä johtajanaan kunnioittaviksi hevosiksi
-tyytyväiseksi ihmiseen ja seuraa häntä innokkaasti pyöröaitauksessa
-hevosen tulee väistää sivuille ja peruuttaa maastakäsin
-hevosen tulee olla helposti suitsittavissa
-hevonen kulkee helposti kummallakin puolella talutettaessa
-hevosta tulee olla helppo pitää käsihevosena kummallakin puolella
-hevosen tulee olla tyytyväinen ja pysyä paikoillaan satuloitaessa kummaltakin puolelta
-hevosen tulee tyytyväinen ja pysyä paikoillaan kun ohja laitetaan kaulalle ja ratsastaja nousee selkään
-hevosen tulee odottaa ratsastajaansa pysyä paikallaan kunnes saa toisenlaisen pyynnön ratsastajalta
-hevosen tulee lähteä tyytyväisenä ja rentona liikkeelle
-hevosen tulee olla toimiva ja kuunnella ohjasapuja kummaltakin puolelta
-hevonen menee helposti voltteja kumpaankin suuntaan ja pysähtyy helposti
-hevonen ymmärtää sivulle vievän jalan ja osaa väistää paikallaan ja käynnissä
-hevonen liikkuu halukkaasti eteen ja kulkee sinne minne ratsastaja haluaa
-hevonen pystyy liikkumaan perusaskellajeissa mutta askellajitaipumus otetaan huomioon
-hevosen tulee olla rento ja liikkeet vapaat
-hevosen tulee käyttää ylälinjaa oikein ja osaa myödätä käynissä
-hevonen on valmisteltu töltin harjoittelua varten

Millaisen hevosen sinä olet saanut kouluttajalta takaisin koulutuksen jälkeen?
Meillä näiden asioiden opettamiseen on varattu 10 viikkoa ja suuri huomio kiinnitetään siihen että hevoset ovat uteliaita, yhteistyöhaluisia ja rentoja.
Tuleva syksy vaikuttaa siis tosi mielenkiinoiselta ja opettavaiselta!

sunnuntai 13. syyskuuta 2009

Hieman onnea matkassa

Ostin tänä keväänä yhden vanhan tuttavuuteni, Pandóra frá Hemlun, 6-vuotiaan tamman jonka isä on Illingur frá Tóftum ja emä Pandra frá Hemlu. Pandóra oli meillä koulutettavana nelivuotis keväänään mutta karkasi tarhasta ja meni läheiseen "villihevos"laumaan vierailulle, tai siis laumaan jossa on paljon kouluttamattomia hevosia. Se tuli kantavaksi emmekä saaneet sitä tarpeeksi nopeasti kiinni pystyäksemme antamaan sille aborttiruiskeen, eli se pääsi siis mammalomalle. Ystäväni ja entinen työnantajani Elvar otti sen uudelleen sisään tämän vuoden tammikuussa ja kokeilin sitä joitan kertoja keväällä ja huomasin että se on tosi lupaava, mutta sen koulutus saattaisi viedä aikaa. Tästä huolimatta päätin ostaa sen ja Elvar jatkoi sen treenausta kesän ajan ja näytti sen loppukesän näyttelyssä. Suureksi yllätykseni tämä pikku-tamma näyttikin kaikille mihin pystyy ja meni suoraan ensimmäiselle palkinnolle. Rakenteesta se sai 7.93 ja ratsastusominaisuuksista 8.06 kaikesta muusta 8 paitsi 8.5 yleisvaikutelma ja 7 käynti. Myöhemmin kesällä Elvar meni sillä viisikäyntiin Etelä-Islannin mestaruuskilpailussa ja se sai yhteispisteiksi 6.60 - ei siis mikään hullumpi alku kilpauralle :)


Pandóran isän Illingurin yhteispisteet näyttelystä on 8.73 ja ratsastusominaisuuksista se on saanut 8.88. Sen emä taas on tosi kivaliikkeinen nelikäynti tamma jonka isä on Piltur frá Sperðlin poika, Gormurin sukulainen siis - ei ihme siis että Pandórasta on tullut hyvä :P




Kuvissa Elvar näyttää Pandóraa jalostusnäyttelyssä Hellassa. Kuvat on ottanut Hulda G. Geirsdóttir

lauantai 12. syyskuuta 2009

Þristur frá Réttarholti


Myynnissä ensimmäinen oma kasvattini kolmevuotias ruuna Þristur, jonka emä on ykköspalkinnon tamma Birta frá Akranesi ja isä Hrynjandi frá Fageräng. Peruskoulutin sen loppukesästä ja olin todella tyytyväinen siihen. Þristur on komea punainen tähdellä varustettu nuori herra joka oli tosi herkkä ja nopea oppimaan. Vaikka se olikin herkkä niin se oli silti erittäin luottavainen ja rauhallinen ja suhtautui uusiin asioihin uteliaasti ja posiviivisesti. Þristur liikkuu ravissa ja laukassa korkein liikkein, mutta tölttikään ei tule olemaan sille hankalaa sillä se otti jo ensimmäiset askeleensa, kun opetin sitä kulkemaan talutettaessa rinnallani. Haluan myydä Þristurin sillä en itse ole Suomessa jatkamassa sen koulutusta ja olisi sääli jättää se pellolle seisomaan. Jos etsit itsellesi luxus-ratsua tai tulevaa kisakumppania, Þristur saattaa olla katsastamisen arvoinen tapaus, eikä hintapyyntökään ole korkea jos se vain löytää itselleen oikeanlaisen kodin.

Birtan kuulumisia

Ykköspalkinnon tammani Birta frá Akranesi on ollut viime vuodet mammalomalla ja tehnyt neljä hienoa jälkeläistä. Kaikkia varsoja yhdistää herkkä mutta erittäin yhteistyöhaluinen luonne ja helpon oloiset askellajit. Birta on ollut hoidossa Stormin Åsalla Vaasassa ja haluankin kiittää häntä erittäin hyvästä, oikeastaa voisi sanoa parhaasta mahdollisesta hoidosta! Nyt suunnitelmissa on pitää välivuosi varsomisesta ja tarkoituksena on että se siirtyy ratsuksi Veeran käyttöön, ei taida tulla ikävä kevät tällä nuorella neidillä kahden hallakon kanssa puuhastellessa :)

Kuvassa omistuksessani oleva Þristur i. Hrynjandi, Arn ja Dagbjört i. Röðull. Arnin ja Dagbjörtin omistaja on Åsa Storm, joka on myös Arnin kasvattava. Dagbjört on oma kasvattini.

Hevoskauppoja

Myin kesällä kaksi lupaavaa omistuksessani ollutta tammaa sillä itse en ole tällä hetkellä Suomessa.
Toinen tammoista oli oma kasvattini, tänä kesänä syntynyt tammavarsa Skvísa frá Björklund jonka emä on Birta frá Akranesi ja isä Álfur frá Réttarholti.
Toinen taas viisivuotias Garún frá Gunnarshólma joka on Hrynjandi frá Fagerängistä ja jonka emä on Elfa frá Stubbebo.
Kuvassa siskoni Veera ratsastaa Garúnilla sen ollessa neljävuotias.
Onnittelen uusia omistajia ja toivotan mukavia hetkiä ja menestystä uusien heppojen kanssa!!

Tervetuloa uudelle blog-sivustolleni!




Tulin takaisin Islantiin viime viikon keskiviikkona Suomessa vietetyn työntäyteisen kesän jälkeen. Kesällä minulla oli koulutuksessa hevosia Peltomaan tilalla, kiitos mukavasta kesästä ja yheteistyöstä Annelle ja Jussille. Kiitos myös kaikille asiakkailleni. Suurin osa hevosista oli peruskoulutettavia ja monet niistä lupaavia ja tosi mukavia hevosen alkuja. Harjoittelin myös hieman opetusta ja ainakin palautteen perusteella se taisi sujua ihan melko hyvinkin, kiitos kärsivällisille harjoituskappaleille ;p Ennen koululle tuloa olin vierailulla ystävilläni ja yhteistyökumppaneillani Hvolsvöllurissä. Siellä pääsin pienelle hevosretkelle, vietin mukavaa aikaa ystävieni kanssa ja ratsastelin ihan vaan huvikseni kivoilla hevosilla. Kävin myös ratsastaen pellolla katselemassa eri-ikäisiä myynnissä olevia hevosia eli jos etsit itsellesi hevosta, suosittelen ottamaan minuun yhteyttä.

Koulu alkoi tiistaina mutta harmikseni olin kuumeessa enkä päässyt parina ekana päivänä tunneille. Onnekseni ensimmäinen viikkon oli kuitenkin kertausta enkä jäänyt mistään uusista opeista paitsi ja jo torstaina olinkin koulunpenkillä ja hevosen selässä. Tuntui kivalta päästä pitkästä aikaa osaavien kouluhevosten selkään, nämä hevoset ovat nimittäin kullanarvoisia opettajia jotka eivät anna pieniäkään virheitä anteeksi.

Tulevan syksyn ohjelma ja suurimmat projektimme näyttävät seuraavalta:

a) kaksi peruskoulutettavaa hevosta joille opetamme ratsun alkeet ja joudumme opettamaan teityt asiat jotka tulee näyttää kokeessa myöhemmin syksyllä
b) kaksi treenihevosta jotka ovat jonku verran koulutettuja ja meidän tulee viedä niitä eteenpäin ja myöhemmin syksyllä kokeessa arvioidaan kuinka paljon olemme saaneet niitä parantumaan ja oppimaan lisää
c) sitten meillä on passiharjoituksia kouluhevosilla sekä passinratsastuksen teoriaa
d) meidän täytyy tehdä 2500-4000 sanainen lähdetyö mistä vain ratsastukseen liittyvästä
e) ja tietenkin kengitystunnit jatkuvat.. täytyy todistaa että se kyllä vähän jännittää sillä taidan olla aika ruosteessa kesän jäljiltä

Tämän lisäksi minulla on kolme ruunaa treenissä koulun ohella, eli hommaa riittää, mutta niinhän se pitää ollakkin. Nämä ruunat tulevat luultavasti myöhemmin syksyllä myyntiin, mutta kirjoittelen siitä sitten kun asia on ajankohtaisempi.