keskiviikko 14. heinäkuuta 2010

Kesän kuulumisia

Islannin hevosyskä on häirinnyt normaaleita työrutiineita alkukesän ja kevään ajan. Monet suunnitelmat muuttuivat ja itsellemme sekä hevosillemme asettamamme tavoittee jäivät saavuttamatta. Hevoset ovat alkeenee parantua pikku hiljaa ja nyt vihdoinkin talli on täyttynyt ja toiminta alkaa olla taas täysillä käynnissä. Suurin osa nuorista hevosista jäi kuitenkin kesä lomalle odottamaan seuraavaa talvea. Vanhemmat näyttelyyn tähtäävät hevoset on otetettu uudelleen sisään ja olemme alkaneet treenaamaan niitä varovasti. Ja niiden lisäksi meillä on aika paljon myyntihevosia tallissa.

Itse olen treenannut Gormuria jo jonkin aikaa ja se alkaa pikku hiljaa olemaan paremmassa kunnossa. Pandóra on ollu pidempään kipeänä ja otin sen vasta viime viikonloppuna uudelleen talliin. Ás taasen pääsi laitumelle tammojen luokse nauttimaan elämästä. Tiinan Ísar saa olla lomalla ensi vuoteen asti.

Loppu kesällä on joitain kilpailuita joihin on tarkoistus osallistua jos hevoset vain pysyvät kunnossa. Kilpailujen ja jalostusnäyttelyiden jälkeen aionkin sitten tulla Suomeen treenailemaan ja opettamaan. Varauksia on tullut mukavasti, mutta vapaita paikkoja on vielä jäljellä treenihevosille ja myöskin opetukselle.