sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Sitä sun tätä

Olen ottanut melko rauhallisesti Landsmótin jälkeen ja ollut pienellä lomalla. Ehdin käväistä pikavisiitillä kotona moikkaamassa äitiä, iskää, siskoja ja tuttuja kotikulmilla. Vietimme aikaa mökillä, söimme hyvin ja rentouduttiin. Kotona odotti myös uusi tuttavuus; westie pentu Sisu Santeri, joka on melkoisen söpö pakkaus, energinen ja hassu. Valtsulta kysyttäessä joskus myös vähän rasittava tapaus.


Vähän haikein mielin tulin takaisin Islantiin sillä aika kului niin vauhdilla. Onneksi heti pari päivää tuloni jälkeen saimme Iina-siskon viikonloppu vierailulle. Viikonlopulle oli vain yksi sääntö, tallilla ei saanut käydä kertaakaan, joten ohjelma oli suunniteltava sen mukaan :)

Vietimme erilaisen, energisen viikonlopun. Kävimme sekä lauantaina, että sunnuntaina "vuorikiipeilemässä" tai siis kävelyä se suurimmaksi osaksi oli, vaikka jouduttiin vähän myös kiipeillä. Ensin lauantaina ihan täällä Reykjavíkin lähellä ja sitten sunnuntaina kiipesimme katsastamaan tulivuorenpurkaus paikkaa vuorelle jossa purkaus oli 2010. Iina ja Veera olivat täällä silloin vierailulla ja kotiin meno myöhästyi purkauksen aiheuttamaan tuhkan takia. Oli siis kiva käydä katsomassa omin silmin miltä näyttää tulivuori purkauksen jäljiltä. Kiitos ihanasta viikonlopusta Iina.

Olemme joka kesäiseen tapaan olleet ajamassa hevosia, tällä kertaa tosin Selfossin lähistössä. Hevosten ajaminen on mukavaa vaihtelua sekä hevosille, että ratsastajille. Hevoset saavat juosta vapaina, kuluttaa energiaa ja nauttia laumatovereista. Lauman edellä on aina ainakin pari ratsukkoa ja samoin myös takana. tasasin välimatkoin pysähdymme, annamme hevosten levähtää, mahdollisesti syödä ja juoda, vaihdamme uuteen ratsuun ja jatkamme matkaa. Usein hyvin valmistellut hevoset ovat parhaimmillaan juuri näillä retkillä, irtonaisia, iloisia ja eteenpyrkiviä. Toisaalta, tämä on mahtava tapa saaada laidunlomaa viettäneet pulleat hevoset sutjakampaan kuntoon, jotta niitä on helpompi alkaa ratsastamaan. Hevosten vapaana laumassa ajaminen on hyvin islantilainen tapa, jota ei harjoiteta monessakaan muussa paikassa kuin Islannissa, josko missää muualla.

Alan pikku-hiljaa palata normaaliin arkeen. Olen aloittanut työt Ævar Örn Guðjónssonilla täällä Reykjavíkissä. Olin hänelä myös Hólarin toisen vuoden työharjoittelussa, eli siis tuttu ja hyväksi todettu työpaikka. Ajatuksena on olla hänellä töissä maaliskuun alkuun asti, jolloin aloitan Hólarin kolmannen vuoden, Ratsastuksenopettajalinjan opinnot.

Veera tulee meille ensi viikon torstaina viikoksi kylää, auttamaan töihin ja viihdyttämään meitä ;) Sen jälkeen alkaakin lähestyä loppukesän näyttelyt ja kilpailut.

Lavastettu tilanne, Valtteri yrittää oppia tulemaan toimeen uuden tuttavuuden, Sisun kanssa.

Minä ja Iina lauantaina matkalla alas

Valmiina lähtöön sunnuntaina

Matkalla kohti tulivuorta

Matti ja sen veli Eyþór

Karut, mutta kauniit maisemat

Siellä se näkyy, tulivuoren huippu. Ollaan jo sen verran korkealla, että lumetkaan eivät ole ehtineet sulaa.

Myös me jaksoimme kävellä ylös

Evästauko

Hevosretkellä taukopaikassa vaihtamassa hevosta

Valmiina jatkamaan matkaa



Haluan toivottaa kaikille Islanninhevosten Suomen Mestaruuskilpailuissa menestyneille ratsukoille suuren suuret onnitellut. Etenkin hyvälle ystävälleni Jenni Kurjelle, joka voitti Suomen Mestaruuden kolmessa eri lajissa, kahdella eri hevosella joista molemmat on Suomessa syntyneitä. Jenni on toden totisesti ansainnut tämän menestyksen! Finaaleissa oli myös muita hyvin menestyviä Suomessa syntyneitä hevosia. Kiva nähdä, että kotimaisen kasvatuksen taso nousee huimaa vauhtia!

Lisää kuulumisia luvassa lähiaikoina. Voikaa hyvin ja nauttikaa kesästä!

torstai 5. heinäkuuta 2012

Hyvää kesää ja vuotta 2012 ;)

Viimeisestä päivityksetä on kulunut yli yhdeksän kuukautta. Takana on kiireinen ja opettavainen työrupeama Etelä-Islannissa sijaitsevalla Syðri-Gegnishólar nimisellä tilalla. Tänä aikana olen saanut paljon uutta tietoa ja näkökulmia omaan työhöni. Työrupeama päättyi hienosti onnistuneeseen Landsmótiin Reykjavíkissä.

Kävin kesäkuun alussa pääsykokeessa Hólarin kolmannelle vuodelle eli ratsastuksenopettajalinjalle. Sain opiskelupaikan ja opinnot alkavat maaliskuun alussa 2013. Siihen asti aion olla töissä Reykjavikissä kouluttaen hevosia.

Aion tarjota ratsastuksen opetusta tulevana syksynä Suomessa. Ajatuksena on järjestää viikonloppukursseja n. kuukauden välein Asikkalassa. Ensimmäinen kurssi on suunnitteilla 1.-2.9.2012. Kauempaa tulevilla kurssilaisilla mahdollisuus tallipaikkoihin Iso-Tiirikan tilalla. Varaukset ja tiedustelut: henna_siren@hotmail.com tai +3548659311

Pandóra varsoi tähtipäisen rautiaan orivarsan jonka isä on Skyr frá Skálakoti. Nyt se on astutettavana Arður frá Brautarholtilla. Ás ruunattiin pitkällisten pähkäilyjen jälkeen eilen. Se on ollut aivan liian tapaturma altis ja epäonninen joten tein suuren päätöksen nähdäkseni josko yhteistyöstä tulisi helpompaa ruunauksen jälkeen. Gormur toimii hyvin viisikäyntisenä ja tulee kanssani Hólariin kouluhevoseksi.

Tässä tärkeimmät kuulumiset tällä erää! Lisää kuulumisia luvassa piakkoin!