tiistai 24. toukokuuta 2011

Nyt tapahtuu..



Sai flunssan selätettyä ja pääsin edellisessä tekstissäni mainitsemiini kilpailuihin. Lauantain karsinnat eivät taaskaan menneet aivan suunnitelmien mukaan mutta sunnuntaina alkoi tapahtua. Viisikäynnin finaali oli heti aamusta ja Pandóra melko hyvällä tuulella. Sijoituimme kolmanneksi pisteillä 6.93. Illan viimeinen finaali oli töltti finaali johon pääsimme Gormurin kanssa. Lämmittely sujui hyvin ja kaikki palaset tuntuivat napsahtavan kohdillee. Finaali itsessään sujui erittäin hyvin meidän osaltamme ja loppupisteiksi saimme 7.78 ja se riitti ensimmäiseen sijaan. Nyt täytyy sanoa että en voinut olla muuta kuin tyytyväinen. Kiva tunne kun onnistuu tekemään vihdoinkin hyvät suoritukset vaikka alku kausi on ollutkin vähän hankala.

Lauantaina karsintojen jälkeen saimme kotimatkalla tiedon että Islannissa on alkanut uusi tulivuoren purkaus. Tieto ei juuremmin hätkähdyttänyt islantilaisia sillä samainen tulivuori purkautui viimeksi vuonna 2004 eikä purkaus ollut suuri. Matkalla näimme korkeuksiin nousevan tuhkapurkauksen. Sunnuntai aamuna samainen purkaus näkyi kaukaisuudessa mutta ilma oli kirkas ja raikas. Hyvin sujuneen päivän jälkeen lähdimme suuntaamaan Reykjavíkissä olleista kilpailuista itää kohti. Ajoimme Reykjavíkin ja Hveragerðin välisen vuoren yli niinkuin aina muutoinkin, mutta vuorta alas laskeutuessamme näky ei ollut joka päiväinen; Ilma alkoi olla sakeampaa ja harmaata. Mitä lähemmäksi Hvolsvölluria ajoimme, sitä huonommaksi näkyvyys kävi ja perillä oli erittäin huono näkyvyys, kaikki harmaan ruskean "tuhkakuvun" peitossa. Tilanne oli siis pahepi mitä ensin luultiin.

Nyt tiistaina on tilanne kuitenkin täällä meillä helpottunut eikä näkyvää tuhkaa enään juurikaan ole. Noin sata km täältä itään on kuitenkin kurjempi tilanne ja tuhkaa edelleen melko lailla.

Takaisin hevosasioihin.. Meidän tallista on tähän mennessä näytetty kahdeksan hevosta, joista viisi on saavuttanut 1. palkinnon ja korotus arvostelu on vasta viikonloppuna eli tilanne voi parantua entisestään. Kuusi niistä on 4-5 vuotiaita ja 2 kuusi vuotiaita eli ei hullummin ole mennyt tähän asti :) Ensi lauantaina on tölttikilpailu johon aion osallistua ja sitten seuraavalla viikolla alkaakin Hella näyttely eli tapahtumaa riittää mutta mikäs sen mukavampaa.

perjantai 20. toukokuuta 2011

Piiiiitkästä aikaaaa...


Gormur Reykjavíkin mestaruuskilpailuissa


Ohops, näin se aika vierähtää ja viimeisestä kirjoituksesta jo aivan luvattoman kauan! Olen kotona kuumeessa ja yritän käyttää ajan tehokkaasti asioiden hoitamiseen joihin minulla ei ole viime aikoina ollut aikaa! Bloggaus lukeutuu siis yhteen näistä asioista.

Mistähän aloittisi.. Viime aikojen tapahtumiin on mahtunut mukavia asioita, mutta myös vastoinkäymisiä. Näin se vain menee kun työskentelee elävien olentojen kanssa. Ás on ollut loukkaantuneena sitten viimeisten uutisten eli noin kaksi kuukautta. Se kompastui ratsastaessa ja sai hermojumin selkään sekä pienen revähdyksen lapaan. Se on ollut eläinlääkärin sekä kiropraktikon hoidossa ja keskiviikkona sain vihdoin tiedon että saan alkaa ratsastaa sitä eeeerittäin varovati ensi viikolla. Kiva uutinen aivan liian pitkän tauon jälkeen. Kilpailut sekä näyttely johon tähtäsimme on siis tämän vuoden osalta poissa kuvioista... Tosi harmi, mutta näin se vaan joskus menee. Saanpahan ainakin alkaa treenata sitä rauhallisesti.

Pandóran ja Gormurin treenit sujuu ihan mukavasti. Kevään ensimmäiset FIPO kilpailut oli pari viikkoa sitten. Ne oli Reykjavíkin mestaruuskilpailut. Huomasin että sekä minä että hepat olimme vähän ruosteessa tekniikan osalta näin talven jälkeen enkä siten ollut tyytyväinen suorituksiimme enkä myöskään saamiimme pisteisiin. Mutta ei muuta kun lisää tekniikan hiontaan niin eiköhän tämä tästä ala luistamaan. Huomenna olisi seuraavat kilpailut jos vain kuume laskee niin että pääsen tosi toimiin :)

Jalostusnäyttelyt on täysillä käynnissä. Meiltä tosin on näytetty vasta 3 hevosta, joista kaikki on saanut 1. palkinnon ja kaksi ylittänyt Landsmótin karsintarajat. Ei huono alku siis. Suurin osa hevosistamme menee Hellan näyttelyyn joka alkaa kesäkuun alussa.

Olen koko kevään puhunut Hólarin ratsastuksenopettaja-linjan pääsykokeisiin menemisestä tänä keväänä. Ensi kevät piti olla viimeinen mahdollisuus suorittaa 3. vuosi sillä koulutusohjelma tulee muuttumaan. Nyt olemme kuitenkin saaneet yhden lisä vuoden eli siis kevät 2013 tulee olemaan viimeinen mahdollisuus niille jotka ovat suorittaneet opinnot ns. vanhan koulutusohjelman mukaan. Päätin käyttää tämän mahdollisuuden ja kerätä lisää kokemusta ja siirtää siis pääskokeisiin menon vuodella.

Suomeen tulen loppu kesästä ja silloin suunnitelmissa on tarjota opetusta ja hevosten koulutusta.