torstai 5. heinäkuuta 2012

Hyvää kesää ja vuotta 2012 ;)

Viimeisestä päivityksetä on kulunut yli yhdeksän kuukautta. Takana on kiireinen ja opettavainen työrupeama Etelä-Islannissa sijaitsevalla Syðri-Gegnishólar nimisellä tilalla. Tänä aikana olen saanut paljon uutta tietoa ja näkökulmia omaan työhöni. Työrupeama päättyi hienosti onnistuneeseen Landsmótiin Reykjavíkissä.

Kävin kesäkuun alussa pääsykokeessa Hólarin kolmannelle vuodelle eli ratsastuksenopettajalinjalle. Sain opiskelupaikan ja opinnot alkavat maaliskuun alussa 2013. Siihen asti aion olla töissä Reykjavikissä kouluttaen hevosia.

Aion tarjota ratsastuksen opetusta tulevana syksynä Suomessa. Ajatuksena on järjestää viikonloppukursseja n. kuukauden välein Asikkalassa. Ensimmäinen kurssi on suunnitteilla 1.-2.9.2012. Kauempaa tulevilla kurssilaisilla mahdollisuus tallipaikkoihin Iso-Tiirikan tilalla. Varaukset ja tiedustelut: henna_siren@hotmail.com tai +3548659311

Pandóra varsoi tähtipäisen rautiaan orivarsan jonka isä on Skyr frá Skálakoti. Nyt se on astutettavana Arður frá Brautarholtilla. Ás ruunattiin pitkällisten pähkäilyjen jälkeen eilen. Se on ollut aivan liian tapaturma altis ja epäonninen joten tein suuren päätöksen nähdäkseni josko yhteistyöstä tulisi helpompaa ruunauksen jälkeen. Gormur toimii hyvin viisikäyntisenä ja tulee kanssani Hólariin kouluhevoseksi.

Tässä tärkeimmät kuulumiset tällä erää! Lisää kuulumisia luvassa piakkoin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti